Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Hertta ja imusolmukesyöpä


Hertta on 5-vuotias dandiedinmontinterrieri, joka sairastaa B-solutyypin imusolmukesyöpää eli multisentristä lymfoomaa. Lymfooma on useimmiten oireeton ja siksi vaikea huomata. Hertan lymfooma havaittiin tammikuun 2018 alussa, kun erityisesti kaulan imusolmukkeet, mutta myös muut ihon alta tunnusteltavissa olevat imusolmukkeet olivat suurentuneet huomattavasti ja niistä otetuissa ohutneulanäytteissä oli pahanlaatuisia solumuutoksia. Hertalle aloitettiin 13 hoitokerran sytostaattihoito niin pian kuin lopullinen diagnoosi oli saatu. Lymfooma harvoin paranee kokonaan, hoidolla pyritään sairaus saamaan remissioon ja lisäämään koiran elinaikaa. Tyypillisesti lymfoomaan sairastunut koira elää noin vuoden. Hoidon aikana pyritään pitämään koiran elämänlaatu mahdollisimman hyvänä, sillä koirat yleensä sietävät sytostaattihoidot paremmin kuin ihmiset ja lääkeaineiden annostusta säädetään tarvittaessa siten, että sivuvaikutukset pysyisivät vähäisinä. 

 
Ennen sairauden diagnosointia Hertan paino oli laskenut huomaamatta normaalista hiukan yli 12 kilosta 11 kiloon ja Hertta vaikutti myös nukkuvan enemmän kuin Hertta ennen uutta ruokavaliota.Hertta ennen uutta ruokavaliota.ennen. Muuten Hertta oli oma itsensä, söi hyvällä ruokahalulla ja jaksoi kävellä pitkiä lenkkejä reippaasti. Hertta on ollut suurimman osan eliniästäänraakaruokavaliolla, joka on koostunut lihasta, kalasta, kasviksista ja hiilihydraateista (puurot, keitetty peruna) sekä niiden ohella annetuista öljy- ja vitamiinilisistä. Hertan sairastuttua aloin etsiä tietoa lymfoomasta, sen hoidosta sekä ruokavaliosta. Nopeasti kävi selväksi, että elimistössä sokeriksi muuntuvat hiilihydraatit ovat syöpäsoluille ravintoa ja toisaalta koiran paino pitäisi saada nousemaan, jotta aikanaan sairauden pahentuessa ja ruokahalun vähetessä koiran kunto ei hetkessä romahtaisi. Eri lähteissä raakaruokavaliota suositeltiin syöpäsairaan koiran hoitoon, joten rankkoihin ruokavaliomuutoksiin ei ollut tarpeen ryhtyä, mutta selvää oli, että ruokavalio oli erittäin tärkeä suunnitella huolellisesti, eikä siihen omat tietoni riittäneet. Tässä vaiheessa otin yhteyttä Johannaan, joka teki ehdotuksen proteiini- ja rasvapitoisesta ruokavaliosta, jossa kuituna oli parsakaali ja öljynä kookosöljy. Sytostaattihoidot vievät potilaalta oman vastustuskyvyn, joten hoitojen aikana olen kypsentänyt lihat. Ruokavalion lisänä Hertta on saanut kuivattuja broilerinsydämiä rasvaisena herkkuna.
 Uuden ruokavalion ansiosta jo viikossa Hertan paino alkoi nousta ja nousu jatkui jopa siitä huolimatta, että ensimmäisellä hoitokierroksella kaksi kolmesta vuorotellen annettavasta sytostaatista aiheutti sivuoireenaan löysävatsaisuutta. Ruokahalu Hertalla onneksi on ollut hyvä koko ajan ja ensimmäisen neljän hoitoviikon aikana annettavan kortisonin vuoksi itseasiassa ruokahalu oli valtava. Sytostaatteja annetaan kerran viikossa, joten olemme tammikuusta huhtikuuhun punninneet Hertan viikoittain ja jokaisella kerralla painoa on saatu lisää. Hertan paino on nyt 13,2 kiloa eli kilon enemmän kuin mitä sen normaalipaino on aiemmin ollut. Hertta on aina ollut hyvin hoikka, joten nykyinen paino on oikein sopiva aikuiselle narttukoiralle. Painonnousun lisäksi uskon että tarkasti suunniteltu ja toteutettu ruokavalio on auttanut Herttaa pysymään virkeänä ja hyvävointisena sytostaattihoitojen aikana. Hertta jahtaa mielellään pihalla palloa, jaksaa kävellä kunnon lenkkejä, komentaa tomerasti toista dandiedinmontinterrieriämme Suloa ja on iloinen ja aktiivinen kaikin puolin. Jollei tietäisi, ei uskoisi että Hertta sairastaa lymfoomaa, päällepäin se ei näy.                                                                                  
                                                                                                                                                Marianne
 

Hertta kesäkuussa 2018, kuukausi sytostaattihoitojen loppumisen jälkeen.Hertta kesäkuussa 2018, kuukausi sytostaattihoitojen loppumisen jälkeen.